Tietoa perinnepihasta

Perinnepiha on paikka, jossa säilytetään ja lisätään vanhoja pirkanmaalaisia kasvikantoja. Samalla Perinnepiha on viihtyisä vierailukohde ja Ahlmanin ammattioppilaitoksen monipuolinen oppimisympäristö.

Perinnepihan tavoitteena on kannustaa vanhojen maatiaiskantojen vaalimiseen ja lisäämiseen ja osoittaa, että ne sopivat koristamaan myös nykyaikaista puutarhaa. Vanhat perinnekasvit ovat elävää kulttuuriperintöä, joka on arvokasta sinänsä. Vanhojen kasvikantojen säilyttäminen on tärkeää, sillä jokainen vanha puutarhakasvin kanta voi olla geneettiseltä perimältään ainutlaatuinen. Ahlmanin Perinnepihalle on kerätty kasveja, joiden viljelyhistoria Pirkanmaalla ulottuu vähintään 1950-luvulle.

Kasvien kautta Perinnepihalla säilytetään myös paikallista puutarhahistoriaa. Kaikki perinnepihalla kasvavat kasvit ovat pirkanmaalaisten puutarhaharrastajien lahjoittamia. Kasvit ovat peräisin kartanoiden, maalaistalojen, omakotitalojen, kesähuviloiden ja siirtolapuutarhamökkien puutarhoista ja jokunen myös Tampereen kaupungin puistoista. Usein kasveihin liittyy tarina siitä, mistä kasvi on saatu tai kuinka se on kulkenut suvun tai perheen mukana asuinpaikasta toiseen. Kasvit kantavat mukanaan kasvattajalleen tärkeitä muistoja, hauskoja sattumuksia ja elettyä elämää vuosikymmenien ajalta. Kiitos kasvien lahjoittajille!

Näille verkkosivuille on koottu kurkistusikkunoita Pirkanmaan puutarhahistoriaan. Jokainen Perinnepihalla kasvava kasvi on osa tätä historiaa ja jokaisella pirkanmaalaisella pihalla on mahdollista viedä historiaa eteenpäin.

Tervetuloa Perinnepihalle!

Perinnepiha on toteutettu vuosien 2011-2014 aikana. Rahoittajina ovat olleet Euroopan aluekehitysrahasto, Pirkanmaan liitto, Ahlmanin koulun Säätiö sekä Tampereen kaupunki.